Minna Rytisalo: Lempi

Mutta suurin niistä on rakkaus

Hienossa esikoisromanissaan Lempi Minna Rytisalo näyttää rakkauden Januksen kasvot. Lapin sodan jäljiltä kylät on poltettu mustiksi, mutta rakkaus – tai muisto siitä – roihuaa yhä.

Jo Lempin prologi herättää uteliaisuuden: ” -- miehen silmien jään takaa nousee uusi valo, kasvoilla liikkuvat käytöstä unohtuneet lihakset, ja mieheen hänen katseensa jää, kun hän sanoo, ja äänikin on sama: Tulinko minä oikeaan paikkaan?” Mutta vasta kun ympyrä lopussa sulkeutuu, prologin koko merkitys avautuu.

Nuori Viljami selvisi Lapin sodasta päällisin puolin ehjin nahoin, pohjoinen, pieni Pursuojan tilakin säilyi koskemattomana kuin ihmeen kaupalla. Silti rintamalta paluu on Viljamille vaikeaa: ”Minulla on talo mutta ei kotia, johon palata.”

Näin alkaa kolmen ihmisen äänin kerrottu tarina haaveista, jotka toisilla toteutuivat, joillakin haihtuivat tuuleen tai jäivät kytemään ihon alle. Minna Rytisalo on tarttunut rohkeasti aiheeseen, josta luulisi kaiken jo tulleen sanotuksi, mutta rakkaudesta ei ole vielä viimeistä sanaa kirjoitettu. Eikä kirjoiteta. Lempi (Gummerus) osoittaa varmaotteisesti, että taitavan kirjailijan käsissä aihe on aina uusi ja tuore.

Lempi oli Viljamin vaimo, kaunis kauppiaantytär, joka kaikkien yllätykseksi lähti emännäksi pikkutilalle. ”Silti sinä olit värikäs ja outo lintu meidän tavallisessa pihakoivussa, eikä navettaliina sopinut sinun päähäsi johon kuului valkolakki”, tuumaa korviaan myöten rakastunut Viljami.

Amorin nuolet ovat arvaamattomia

Lempin ääntä emme kuule, vaikka hän on tarinan keskipiste. Hänestä saavat kertoa Viljamin ohella tilan aputyttö, hailakka Elli ja Lempin kaksoissisar Sisko. Elävästi ja herkällä korvalla Rytisalo tihentää tunnelmaa, antaa lukijan mielikuvituksen täydentää tarinaa vihjeiden viitoittamalla tiellä.

Helsingin kirjamessuilla Rytisalo kertoi haastattelussa saaneensa kimmokkeen romaaniinsa vanhasta häävalokuvasta, jossa hääparin takana seisoi nainen, ”mykkä todistaja”. Tämä todistaja on saanut romaanissa Ellin hahmon.

Hänen osansa on näyttää rakkauden pimeä puoli. ”Pahinta oli, miten Viljami katsoi sinua palavasti, vaikka olit laiska ja aikaansaamaton, silmän välttäessä palveltavaksi painuva.” Osattomuudesta kumpuava kateus, katkeruus ja viha saavat aikaan pahaa jälkeä. Silti Ellin intohimo on aitoa, Amorin nuolet vain ovat arvaamattomia, niiden suuntaan emme voi vaikuttaa emmekä kulkureittiä muuttaa.

Minna Rytisalo on Kuusamossa asuva
lukion äidinkielenopettaja.
Kaksikymmentä vuotta harkittuaan
hän toteutti haaveensa ja
kirjoitti kirjan.

Siskolle aika on antanut perspektiiviä katsella mennyttä ja ymmärtää sitä. Hän oli sisaruksista se järkevämpi, vaikka lähtikin saksalaissotilaan mukaan, kun sodan tuulet kääntyivät. Oli muitakin, jotka olivat valinneet puolensa, ja ”se puoli oli rakkaus”. Kokemattomat, naiivit nuoret eivät tienneet, mikä heitä perillä odotti.

Kun Sisko palasi takaisin Suomeen ”saksalaishuorana”, häntä uhkasi vankilatuomio. Pelastus tulee haudan takaa, ja ympyrä alkaa sulkeutua, Sisko raivaa itselleen paikan maailmassa. Mutta toisin kuin muut äänessä olijat kiihkeästä rakkaudesta hän ei tiedä – eikä juuri välitä – yhtään mitään.

Hiiteen Jungnerit ja muut kielen typistäjät. Minna Rytisalo on esikoisromaanillaan osoittanut, miten suomen kielen taipuisaa, ilmaisuvoimaista työkalua pitää käyttää luomaan maailmoja, paljastamaan voima ja intohimo meidän naamioidemme takana.

Minna Rytisalo: Lempi. Gummerus.  2016. 234 s.

Romaani oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Se on nyt myös Runeberg-palkintoehdokas. Voittaja ratkeaa 5. helmikuuta 2017.