Ben Kalland: Vien sinut kotiin

Hyvä tapa elää?

Jehovan todistajien usko ja perheenjäsenten välinen rakkaus ovat törmäyskurssilla Ben Kallandin vakuuttavassa esikoisessa. Sirpaleet lentävät kauas, mutta muodostavat lopulta uusia kuvioita.

It-alalla työskentelevä Ben Kalland (s. 1959) kirjoitti esikoisromaaninsa – jonka taustalla avautuu näkymä Jehovan todistajien toimintaan – melko myöhään. Todistajaperheeseen kuulunut Kalland ihmetteli sitä itsekin Atenan syyspressissä.

– En tiedä, miksi kesti niin kauan tajuta, että minulla oli jo kaikki tarvittavat elementit koossa: suomalainen saaristo, amerikkalainen järjestö, hylätty sisko ja vaiennut viulu.

– Monista uskonnoista on kirjoitettu paljon, mutta Jehovan todistajista äärimmäisen vähän. Taustani vuoksi pystyin sen tekemään. Haastattelin myös entisiä ja nykyisiä jäseniä ja hankin tietoa netistä ja elämäkerroista. Kirjani ei kuitenkaan ole dokumentti, vaan romaani, jossa musiikilla on suuri rooli, Kalland kertoi romaaninsa synnystä.

Kirjan minäkertojan Markus Douglasin nuoruuden optimismi on viatonta. ”Elin rakastavassa yhteisössä, vanhempieni ja kolmen siskoni kanssa. Tiesin olevani turvassa, tiesin, että meillä oli totuus, tiesin kuuluvani suureen joukkoon, valittuun kansaan, ettemme olleet osa tätä maailmaa.”

Mutta kirjan takaumin etenevä tarina paljastaa, että todellisuus on päinvastainen, totuus suhteellista, eikä kulissien takana kaikki ole niin kuin pitäisi. Markus ylenee järjestössä, pääsee pääkallonpaikalle New Yorkiin, kiertää puhumassa ja työskentelee erilaisissa projekteissa.

Ben Kalland on myös säveltänyt
 musiikkia lyhytelokuviin ja tapahtumiin.
 Kuva: Else Kyhälä

Silti hän tuntee itsensä ulkopuoliseksi, oman elämänsä sivustakatsojaksi. Menneisyys piinaa, varsinkin muisto kylmästä tammikuun yöstä vuosia sitten Porkkalanniemen kärjessä. Tämä on tarinan varsinainen koukuttava lähtölaukaus. Tällaisista hetkistä muodostuu myöhemmin tarkasteltuna kuvio, Markuksen elämäntarina.

Mutta Vien sinut kotiin on myös pikkusisko Ellenin tarina. Nuoren huippulahjakkaan viulistin kirja. Absoluuttisen sävelkorvan omaava Ellen ja viulu olivat erottamattomat siitä hetkestä saakka, kun viisivuotias sai sen hyppysiinsä.

”Hänellä oli kyky muotoilla musiikkia kuin hän olisi terävällä veitsellä, tarkkaan harkituilla liikkeillä veistänyt muovailuvahasta kaiken ylimääräisen pois ja luonut kiehtovan, mutta vaikeasti tulkittavan kolmiulotteisen kappaleen.”

Ellenin mukana romaanissa kulkee myös ääniraita, joka on liitteenä kirjan lopussa. Yllä olevassa kappaleessa soi J. S. Bachin Goldberg-variaatiot Glenn Gouldin tulkitsemana.

Kalland kirjoittaa elävästi, hänen ihmisensä ovat aitoja ja heidän kohtalonsa koskettavia. Kärjistämättä hän paljastaa ”rakastavan yhteisön” julmia käytäntöjä, joista erotetuksi tuleminen on pahin mahdollinen kohtalo. Silloin menettää perheensä ja ystävänsä kertaheitolla.

Näin voi käydä ilman omaa syytäkin. Esimerkiksi raiskattu erotetaan, sillä ”naisen velvollisuus on pysyä puhtaana”, opettaa Vartiotorni. Vaikka Markus osaakin luistella ankaran sääntöviidakon veteen piirretyllä viivalla, hänkin on suostunut ulkoa ohjailtavaksi ja menettänyt kaikkein tärkeimmän, aidon rakkauden.

Alisonin kanssa se olisi ollut mahdollista. Tämä maisteli sanoja ja liitti niihin odottamattomia adjektiiveja. ”Markus kuulosti hänestä mausteiselta. Kahvilta, karheilta pinnoilta, paksulta flanellilta, avotulelta ja hirsimökeiltä.” Kallandin kieli on kaunista ja ilmaisuvoimaista.

Lahjakas viulisti Minna Pensola esiintyi 
Kirjapajan syysjuhlissa Villa Kivessä

 Uskonto ja elämä ovat erottaneet toisilleen rakkaita ihmisiä. Tämän ei kuitenkaan tarvitse olla lopullista. Irralliset palaset hakeutuvat lopulta toistensa luo kuin magneetin vetämänä, ja tulevaisuudessa välähtää maaginen vihreä valo.

Vien sinut kotiin ei ole dokumentti uskonlahkosta. Mutta kuten Kalland kirjoittaa: ”Totuus on optinen illuusio, jota ei voi nähdä, jos katsoo sitä suoraan. Fiktio on sitä, että keksitään asioita, jotka eivät ole totta mutta jotka paljastavat totuuden.”

 Ben Kalland: Vien sinut kotiin. Atena.  2017. 284 s.