Érik Vuillard: Päiväkäsky

Suuri bluffi onnistui – katastrofaalisin seurauksin

Érik Vuillard suuntaa valokeilan natsien valtaannousun kulisseihin ja paljastaa tragikoomisen tapahtumasarjan, joka johti Itävallan haltuunottoon hyytävän tosipohjaisessa teoksessaan Päiväkäsky.

”Suurimmat katastrofit tulevat usein pienin askelin.”

Érik Vuillardin Ranskan Finlandian, Goncourtin, vuonna 2017 voittanut Päiväkäsky (Siltala) ei koollaan mahtaile. Silti pieneen teokseen tiivistyy suuri määrä tutkimustietoa, joka paljastaa ihmisluonnon ahneutta, julmuutta, silmien sulkemista ja myötäilyä. Kun tämän Pandoran lippaan avaa, alkaa tarkastella historiaa aivan uudesta näkökulmasta.

Vuonna 1933 helmikuun 20. päivän kylmässä valossa 24 varjoa saapuu valtiopäivien puhemiehen palatsiin Berliinissä. Koolla on talouselämän kermaa, suurpääoman patriiseja. Puhemies Herman Göringillä on heille asiaa: natsipuolue vaatii rahoitusta, sillä maan talous tarvitsee rauhaa ja napakkaa otetta.

Uutta kansleriakin odotetaan innokkaasti saliin. ”Hitler oli hymyilevä, rento, ei laisinkaan sellainen kuin olisi voinut kuvitella, ystävällinen, niin, jopa herttaisempi kuin olisi luullut.” Yritysjohtajat olivat tottuneet voitelurahoihin ja lahjuksiin, joten rahapussien nyörit aukeavat, ja Hitler saa mitä haluaa.

Nuo 24 varjoa, ”kaksikymmentäneljä laskukonetta Helvetin porteilla” ovat vain naamioita nimille, jotka me tunnemme vallan hyvin: BASF, Opel, IG Farben, Siemens, Allianz, Telefunken. Ne kuuluvat edelleen arkeemme.

Kun kotikenttä oli hallussa, Hitler käänsi katseensa ulkovaltoihin. Niistä ei juuri ollut vastusta. Englannin valtakunnanneuvoston lordipresidentin Halifaxin vierailtua Hermann Göringin kutsusta Saksassa keskustelemassa rauhasta, hän kirjoittaa tapaamisestaan Hitlerin kanssa:

”Nationalismi ja rasismi ovat väkeviä voimia, mutta en pidä niitä luonnonvastaisina tai moraalittomina!” Kuten Vuillard toteaa, tällainen oli lähtökohta sille, jota vielä nykyäänkin kutsutaan liennytyspolitiikaksi.

Jo tätä ennen Hitler oli päättänyt aloittaa Euroopan valloituksensa Itävallasta ja Tšekkoslovakiasta. Kulissientakaisten vehkeilyjen ja valheiden jälkeen päiväkäsky on annettu, ja maaliskuun 12. päivänä vuonna 1938 Itävalta liitetään Saksaan. Valtaus, Anschluss, naamioidaan ”kutsuvierailuksi”.

Érik Vuillard on Lyonissa asuva
palkittu kirjailija ja elokuvaoh-
jaaja. Kuva: Melania Avanzato

Vuillardin kepeän pureva kirjoitustyyli ja raadolliset tapahtumat luovat hätkähdyttävän kontrastin. Kirjailija höystää kertomustaan anekdooteilla ja historian alaviitteillä, jotka tuovat henkilöt, tilanteet ja tunnelmat käsinkosketeltaviksi.

Oppositiosta puhdistettu Itävalta on lipuin ja viirein valmistautunut toivottamaan natsit tervetulleiksi. Mutta ”suurta spektaakkelia” saadaan odottaa. Saksan mahtava sotakone on jämähtänyt paikoilleen heti ylitettyään rajan. 

Moottoriviat, polttoainepula ja kaikenlainen sekasorto lässäyttävät suuren paraatin. Blitzkrieg, totisesti. Sana, joka keksittiin myöhemmin hämäykseksi.

”Ja se mikä tässä sodassa ihmetyttää, on se, miten uskomattoman hyvin röyhkeys toimii, ja yksi asia kannattaa painaa mieleen: ihmiset antavat bluffata itseään.”

Paikalleen jämähtäneet tankit on saatava ajoissa Wieniin, viralliseen seremoniaan. Niinpä Saksan joukot lastaavat niistä mahdollisimman monta junan tavaravaunuihin. ”Sen on täytynyt olla merkillinen näky, nuo kolkot siluetit, nuo junat kulkemassa pimeässä ruumisvaunujen lailla ja rahtaamassa panssariautoja ja -vaunuja Itävallan läpi.”

Maailmansodan tragikoominen esinäytös on lavastettu kuvin ja filmein meidän mieleemme. Manipuloinneissa Anschluss saadaan näyttämään valtavalta menestykseltä. Lavastusmestarina toimi Joseph Goebbels. Ja jotta huiputus olisi onnistunut, tarvittiin suuri määrä elokuvaohjaajia, kuvaajia, leikkaajia, äänimiehiä ja statisteja. Valokuvat rajattiin taitavasti, filmit jälkiäänitettiin.

Kirjansa lopussa Vuillard palaa sen alkuun ja tarkastelee, miten noiden kahdenkymmenenneljän varjon kävi. Vallan hyvin. Sota oli tuottoisa bisnes, josta he nettosivat. Patriisit palkkasivat halvalla tehtaisiinsa keskitysleirivankeja, joiden ennustettu elinaika oli pari kuukautta.

Esimerkiksi Bayer vuokrasi työvoimaa Mauthausenista, BMW ja Agfa Dachausta, IG Farbenilla oli valtava tehdas Auschwitsin leirissä: ”IG Auschwits, joka kaikessa julkeudessaan näkyy edelleen tuolla nimellä yrityksen organisaatiokaaviossa”.

Vuillard muistuttaa, ettei tämä kaikki kuulu kaukaiseen menneisyyteen. Siitä on helppo olla samaa mieltä, kun katsoo, mitä maailmassa parhaillaan tapahtuu. Historiaa pitää jatkuvasti kirjoittaa uudelleen, kyseenalaistaa ja penkoa sen synkimpiä salaisuuksia, kuten Vuillard on tehnyt. Jotta me muistaisimme ja tuntisimme sen likaisimmat, julmimmat varjot. Etteivät ne koskaan palaa.

Érik Vuillard: Päiväkäsky

(L’Ordre du jour). Ranskasta suomentanut Lotta Toivanen. Siltala, 2019. 149 s.