Tiina Raevaara: Kaksoiskierre

Kahden tulen välissä

Tiina Raevaara yhdistää psykologisessa trillerissään Kaksoiskierre vetävän jännityskertomuksen toiseen yhtä jännittävään aiheeseen: pohdintaan tieteen rajoista ja geeniteknologian moraalista.

Joulukuun ensimmäinen päivä on kylmä ja märkä. Biolääketieteen tutkijanuransa hylännyt kolmikymppinen Eerika sytyttää tulitikun kotitalonsa pihalla. Se valaisee ja lämmittää hetken, tuo mieleen muiston synkästä ja savuisesta menneisyydestä.

Tiina Raevaaran Kaksoiskierre (Like) saa lukijan heti varpailleen: mitä on tapahtunut? Elämänsä välitilaan juuttunut Eerika elää omanlaisessaan perheessä seitsemänvuotiaan tyttärensä Tuulikin ja lapsuudenystävänsä kuvataiteilija Kristiinan kanssa. He eivät ole lesbopari vaan tragedian seurauksena lastenkodista saakka yhteen kietoutuneet, eräänlainen kaksoiskierre.

Pikkuperheen idylli särkyy, kun päivälehti otsikoi: ”Loppu elinsiirtojonoille” ja jatkaa: ”Kari S. Pajusuo aikoo pelastaa elinsiirtojonoihin kuolevat lapset.” Pajusuo, Eerikan entinen professori, on palannut Yhdysvalloista. Hän haluaa Eerikan mukaan jatkamaan ”edistyksellisintä tutkimusta Suomessa” Viikin biokeskukseen.

Eerikan valtaa pakokauhu, sillä hänellä on menneisyydessään luurankoja kaapissa. Hänen ei auta muu kuin suostua Pajusuon kiristykseen ja palata kimeeritutkimuksen pariin, sorkkimaan eliöiden geneettistä materiaalia DNA:ta, jonka perusrakenne on kaksoiskierre.

Antiikin taruolennolta Khimairalta nimensä perineet kimeerit ovat sekoituksia, joilla on eri eliölajien soluja, vaikkapa hiiren ja rotan tai lampaan ja vuohen. Tai sian ja ihmisen, jotka ovat biologisesti lähellä toisiaan. Tällaisen olion luominen tosin on laitonta, mutta…

Tiina Revaara on tiedonjulkistamisen
palkinnolla huomioitu kirjailija ja filo-
sofian tohtori. Kuva: Toni Härkönen

Eerikan päivä päivältä etenevä kertomus tempaa mukaansa, eikä lukemista malttaisi keskeyttää. Raevaara onnistuu kuin huomaamatta, vähäeleisin keinon, luomaan uhan tuntua, kauhua, joka hiipii kantapäillä kaikkialla. Biokeskuksen ohella kotikaan ei Eerikasta enää tunnu turvalliselta.

Kristiina maalaa työhuoneessaan talon kellarissa hänet kuuluisaksi nostanutta Pelastus-sarjaansa. Kenet hän haluaa pelastaa, entä keitä rosoisten ja karkeiden, valtavien kasvojen mallit ovat? Kristiinan mukaan taiteessa ei voi olla yhtä vapaa kuin tieteessä. Vai voiko? Eerikan epäilykset heräävät ja hän tuntee olevansa kahden tulen välissä.

Raevaara tarkastelee ”kimeerisikojen” – ihmisen elimiä sisältävien sikojen – kysymystä useammasta näkökulmasta. Hän on biologi, joka tuntee aiheensa ja luo tutkimustyön arjesta autenttisen kuvan. Silti hän ei uuvuta lukijaa pitkillä tieteellisillä selityksillä vaan antaa geeniteknologiasta sujuvasti ymmärrettävää taustatietoa.

”Siirtoelintehtaiden”, kimeerien, ongelma tulee iholle, kun Eerikan työtoverin pieni tytär kuolee elinsiirtojonossa odottaessaan uutta sydäntä. Olisiko hänet voitu pelastaa kimeerisydämellä? Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia.

Aihe on kiinnostanut kirjailijoita aiemminkin. Ranskalainen Maylis De Kerangal kirjoitti romaanissaan Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät (Siltala) vaikuttavan tarinan sydämen matkasta ihmiseltä toiselle:

http://kirjasta-kirjaan.blogspot.com/2017/06/maylis-de-kerangal-haudataan-kuolleet.html

Hyvin kirjoitettu, koukuttava jännitystarina popularisoi vanavedessään tehokkaasti uhkakuvia, joita tieteen rajoittamaton vapaus synnyttää. Tiina Raevaaran Kaksoiskierre on tästä oiva esimerkki. Kertomuksen kimeerit ovat (toistaiseksi) vielä dystopiaa. Vai ovatko?

Johanna Turusen teo Vesirotta

Monin paikoin maailmaa jo tehdään erilaisia geenimanipulaatioita. Tilastoa johtaa Kiina, jossa etiikan säännöistä ei juuri piitata. Helsingin Sanomat julkaisi viime joulukuussa artikkelin Kiinassa muokatuista vauvoista. Kansainvälinen tiedeyhteisö on tuominnut kokeen jyrkästi:

https://beta.www.hs.fi/tiede/art-2000006331773.html

Geeniteknologian synnyttämien kimeerien myöhempää kehitystä ei voi hallita, sillä ”vaikka ihminen puhaltaa kimeereihin hengen, luonto ottaa nopeasti ohjat”. Kun tuntemattomat uudet eliömuodot jatkavat elämäänsä, seurauksena saattaa olla Frankensteinin hirviö, jota emme pysty edes kuvittelemaan.

Biolääketiede on noussut nopeasti tieteen eturintamaan. Se tarjoaa tutkijoilleen paitsi mahdollisuuden tyydyttää tieteellistä kunnianhimoa myös rahakkaita palkkioita.  Kaksoiskierre havahduttaa kysymään: laahaako lainsäädäntö kyseenalaisen geenimanipulaation perässä? Onko sen pysäyttäminen jo liian myöhäistä?

Tiina Raevaara: Kaksoiskierre. Like, 2020. 260 s.

Johanna Turusen näyttely Henkilökohtaista

Galleria Pirkko-Liisa Topeliuksella 6.3. saakka.