Nina Honkanen: Sinisiä unia

Viisaita sanoja vanhemmuudesta ja naisen monista rooleista

Nina Honkasen muistelmien, esseen ja päiväkirjan yhdistelmä Sinisiä unia laajenee yksityisestä yleiseen. Rehellisen teoksen kantavana voimana kulkee lähimmäisenrakkaus.

Uuden teoksensa Sinisiä unia julkistamisjuhlissa kirjailija, käsikirjoittaja Nina Honkanen ehdotti sen lukuohjeeksi historioitsija Christopher Laschin sanoja: ihminen on täällä muita, ei itseä varten. Neljän pojan ja kahden bonuspojan äiti on itse noudattanut neuvoa parhaansa mukaan.

Honkaselle kirjailijuus on pakonomainen tapa hahmottaa maailmaa. Kun aihe alkaa vaivata liikaa, siitä on kirjoitettava. Mutta kuten palkittu, edesmennyt kirjailija Matti Pulkkinen on todennut, silloin on oltava rohkeutta laittaa itsensä alttiiksi. Muutoin hommaan ei kannata ryhtyä. 

Tätäkin ohjetta Honkanen on noudattanut kertoessaan avoimesti myös niistä hetkistä, jolloin pimeän tunnelin päässä ei näkynyt valoa.

Joitakin vuosia sitten Honkanen istui kuopuksensa kanssa Kelan toimistossa joulun alla hakemassa toimeentulotukea. Raskas avioero oli ajanut tilanteeseen, jossa muut keinot olivat hukassa. Tuolloin nolotti ja hävetti. Syyllisyyskin painoi.

Julkistustilaisuudessa Honkanen on jo sinut köyhyyden kanssa: ”Ihmisten tilanteet vaihtelevat. Köyhyys ei ole oma vika, se voi kohdata ketä vain”. Tilanteeseen johtaneista syistä hän on kirjoittanut ”lamaromaanissaan” Joka kymmenes vuosi.

Vessattomaan rintamamiestaloon Porissa syntynyt pikku-Nina aloitti päiväkirjojen kirjoittamisen jo viisivuotiaana. Ensimmäisen, cockerspanielikantisen vihkonsa hän aloitti päättäväisesti sanoilla: Minusta tulee isona kirjailija.

Ennustus toteutui, mutta paljon muutakin on elämään mahtunut. Honkanen alkoi odottaa esikoistaan 18-vuotiaana, ja kuopuksensa hän sai nelikymppisenä. Kolme kertaa eronnut Honkanen on näin saanut viettää lapsiperhearkea päälle kolmekymmentä vuotta, joten hän tietää, mistä kirjoittaa.

Nina Honkanen kirjansa julkistamistilaisuudessa
Arkadia International Bookshopissa.
Kuva: Hannele Salminen

Sinisten unien alaotsikko: ja mitä muuta olen äitinä saanut nähdä kuvaa teoksen rönsyilyä yksityisistä kokemuksista inspiraationsa saaneisiin pohdintoihin ihmissuhteista, seksuaalisuudesta, syntymästä, kuolemasta, toivosta ja nykyisestä maailmanmenosta. Teos tempaa mukaansa avoimuudellaan, sujuvalla kielellään ja tekstiä sävyttävällä lämmöllä.

Vaikka lapset ja lapsenlapsi ovat Honkaselle rakkaimmista rakkaimpia, nelikymppisenä univajeinen lapsiarki tuntui joskus ylivoimaiselta. Päivän aterian valmistaminen vastaa vuoren valloitusta, suihkuun meno maratonia ja kaupassa käynti voi tuntua yhtä pelottavalta kuin benjihyppy.

Honkanen kehottaakin hakemaan ammattiapua silloin, kun omat voimat uupuvat. Keskustellessaan kirjailija Anu Kaipaisen kanssa terapian kirjailijan työtä lamauttavasta vaikutuksesta ystävykset ovat kerrankin eri mieltä. Anun tunnustukseen: Ilman vereslihalla olevaa sielunhaavaa ei voi kirjoittaa, Nina kommentoi: ilman terapiaa en kirjoittaisi edes nimeäni saati kirjoja.

Nina Honkasen koti oli uskonnollinen, joten hänelle päivittäinen rukoileminen tulee luonnostaan ja on sekin auttanut pärjäämään vaikeina hetkinä. Rukous voi olla ainoa järjissä pitävä elementti silloin, kun turhautuu ja alkaa epäillä valitsemansa tien tai kaiken ympärillä näkemänsä mielekkyyttä. Honkasen nykyinen puoliso näyttelijä Hannu-Pekka Björkman on ortodoksi.

Suomettumisen kupla puhkesi viimeistään Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Honkasen mielestä sometus ja insta ovat nykyajan sokeita pisteitä, joiden tuhovoimaa emme tajua. Sosiaalinen media luo idealisoitua ihmiskuvaa, jossa todellinen minä häviää niin muilta kuin itseltäkin.

Kun aitoa läsnäoloa ja kohtaamista ei ihmisten välillä synny, kykymme kokea myötätuntoa surkastuu. Hymiöt eivät korvaa kasvojen ilmeitä ja silmien pilkettä, eivätkä klikkaukset ihmisen kosketusta ja halausta. Honkanen toivookin, että nykyinen narsistinen ajanjakso katoaisi pian historian romukoppaan.

Honkanen suree myös lukemisen vähenemistä, jonka digilaitteet ovat aiheuttaneet. Kännykän räplääminen ei kirjan tavoin avaa ovia uusiin ulottuvuuksiin, vie mielikuvitusmatkoille ja avarra lukijan maailmankuvaa. Kirjaan uppoutumalla myös oman pään ja alitajunnan rikas maailma avautuu. Sitä eivät klikkaukset paljasta.

Haastattelija Jyri Hännisen kysymykseen, minkä kirjan ottaisit mukaan autiolle saarelle? Honkanen nimesi edesmenneen ystävänsä ja mentorinsa, monilahjakkaan Jussi Kylätaskun kirjallisen testamentin Pieni polku metsän halki vie.

Jussin ohje nuorelle kirjailijalle kauan sitten kuului yksinkertaisesti: Istut alas ja jatkat siitä mihin eilen jäit. Nina Honkanen on noudattanut neuvoa parisenkymmentä vuotta. Nyt hän pohtii kirjassaan, voisiko vanhenemista ja iän tuomaa kypsyyttä verrata vuosikertaviiniin, joka oikein säilytettynä on saanut vanhetessaan uusia ja syvempiä sävyjä?

Maailmantilanne on huolestuttava, ja luonnontuho jatkuu hälyyttävällä vauhdilla. Pandemia ja sota Ukrainassa ovat osoittaneet, ettei varmuuksia tulevaisuudesta ole. Siitä huolimatta elämä jatkuu. Nina Honkasen pieni lapsenlapsi ojentaa kätensä ja katsoo luottavaisin silmin isoäitiään.

Nina Honkanen: Sinisiä unia – ja mitä muuta olen äitinä saanut nähdä.

Kirjapaja, 2022. 261 s.