Kikka Niittynen & Heikki Willamo: Valon ja varjon talo

Mäkimeirami karkuteillä

Kikka Niittysen ja Heikki Willamon Valon ja varjon talossa ja sen pihapiirissä ihmiset ja muu luomakunta elävät sulassa sovussa. Humaani kertomus elämästä luonnon helmassa säestää teoksen hienoja valokuvia.

Camera obscura, Manu 2019

Valokuvataiteilijat Kikka Niittynen ja Heikki Willamo muuttivat maalle 1980-luvun jälkipuoliskolla. Nyt he ovat asuttaneet yli satavuotiasta punamultaista Niittywillaksi nimeämäänsä entistä koulua Karjalohjalla lähes kolmekymmentä vuotta. Upeasti kuvitettu teos Valon ja varjon talo (Parvs) kertoo sen elämänmenosta.

Talon historia ulottuu kauas menneisyyteen, sillä sen vanhimmat hirret aloittivat kasvunsa 1700-luvun jälkipuoliskolla. Sisähirsien harmaa väri kertoo, että ne ovat aiemmin palvelleet jonkin toisen rakennuksen ulkoseinässä. Pihapiirin männyilläkin on ikää toistasataa vuotta.

Aamun aurinko heijastelee talon sisäseinille jännittäviä varjoja epätasaisesta puhalluslasista valmistettujen ikkunoiden läpi. Tuulen tuudittamat kasvit, ja auringon kulku taivaankaarella heiluttavat kuvioita, kunnes auringon noustessa lakipisteeseensä jäljelle jää enää valoviiru matolla.

Pariskunnan nostalginen unelma luonnonmukaisesta elämästä monimuotoisen luonnon sylissä osoittautui varsin pian utopiaksi, jonka todellisuus murskasi. Ympäristön metsiä hakattiin kovalla vauhdilla, mustikka- ja sienikankaat muuttuivat rikkirevityiksi raiskioiksi.

Viime aikoina tuhoaminen on vain kiihtynyt. Kun lähimetsä hakattiin, pihamaalla hämärissä hiippailevalta mäyrältä meni koti. Toivottavasti pesässä ei ollut pentuja. Pariskunta kokee tämän tuhoamisvimman henkisesti raskaaksi: Jokainen menetetty aari kouraisee syvältä, henkinen elintilamme kutistuu vuosi vuodelta.

Niittywilla kuutamolla 2022

Heikki Willamo hautautui jäljelle unohtuneisiin pieniin sirpaleisiin, joissa metsä vielä näytti metsältä. Näistä metsäkaistaleista löytämistään palasista hän kokosi kuin palapeliä rakastamansa aarnimetsän kuvaa, mielenmaisemaansa. Tästä hän kertoo kuvin ja sanoin teoksessaan Metsä minussa.

Katasrofin vastapainoksi pariskunta alkoi luoda talostaan, sen pihapiiristä ja ”Puolen hehtaarin metsästä” tunnelmallista elämänkeidasta tehotalouden tuhojen keskelle. Nykyään keidas tarjoaa kodin ja turvapaikan lukemattoman monille eläin- ja eliölajeille.

Ilmaston lämpenemisen myötä jotkin lajit ovat kadonneet pihapiiristä, mutta uusia tulijoitakin riittää. Tiklin helkytys vastaa pihan perusäänestä, jota kultarinta ja mustapääkerttu säestävät parhaansa mukaan. Yöllä satakieli lumoaa laulullaan.

Puukiipijä pesii rakennusten sopukoissa, ja komean huonehämähäkin suku jatkaa elämäänsä vessan nurkassa. Niittywillan isäntäväki tervehtii erityisellä ilolla tervapääskyjen paluuta, sillä ne tuovat mieleen lapsuuden muistoja. Kun naapuruston pelloilla siirryttiin luomuheinän viljelyyn, on toivoa kuulla korvissaan vielä ruislinnun laulua.

Aiemmin siivosti kukkapenkeissä pysytelleet kasvit ovat lähteneet karkuteille viettämään vapaata elämää pihamaalle, etunenässä mäkimeirami. Annoimme tuon erinomaisen hyönteiskukan muodostaa villikasvuston, joka hehkuu heinä-elokuussa mehiläisten, kimalaisten, kukkakärpästen ja perhosten kansoittamana vaaleanpunaisena kukkamerenä.

Pihan lintupöntöt ovat ahkerassa käytössä. Vuosien saatossa niissä on pesinyt kolmetoista lintulajia, räkättirastas sen sijaan katsoi parhaaksi rakentaa pesänsä pöntön katolle. Siivekkäiden ohessa lepakot, liito-orava ja metsähiiri ovat löytäneet pöntöistä kodin pesueilleen.

Kottarainen 2020

Talvella pihan ruokintalaudoilla käy vilske. Herkkupöytien anteja popsivat niin tiaiset, keltasirkut, kottaraiset, peipot, vihervarpuset kuin oravat, rusakot, metsähiiret ja -myyrät. Ilmaisella lounaalla piipahtavat myös valkohäntäkauris ja supikoirapari, eikä mäyrienkään suu ole tuohesta.

Kun revontulten vihertävä huntu maaliskuussa leimahtaa taivaalle pihapiirin ylle, huuhkajien kumeat bassot, ilvesuroksen soidinmourunta ja samalla asialla olevan ketun käheä ja pitkä haukahdus tervehtivät luonnon ilotulitusta. Hetken voisi kuvitella olevansa kaukana kavalasta maailmasta, pohjolan aarnimetsässä.

Yksi syy pariskunnan maallemuuttoon oli halu elää yhdessä eläinten kanssa. Kun he muuttivat ensimmäisestä maalaiskodistaan Kiskosta Niittywillaan, kanat, kissat ja utelias Emma-vuohi köröttivät autossa mukana. Syksymmällä joukon jatkoksi ilmestyi pieni, kovia kokenut kesäkissa Elsa.

Onni ja oravat 2021

Eläimet – niin kesyt kuin vähän villimmätkin – ovat oleellinen osa Niittywillan arkea. Ne tuovat viestiä jostain meille vieraasta – jostain tärkeästä, joka voi laajentaa ymmärrystämme maailmasta. Ne todistavat luonnon monimuotoisuudessa piilevää ainutlaatuisuutta ja arvokkuutta. Meidän tehtävämme on suojella sitä.

Valokuvataiteilijoiden hienot kuvat ovat tutustuttaneet minut tuntemattomiin maailmoihin. Kaikki tuo monimuotoinen elämänkirjo, jota he taidokkaasti ovat ikuistaneet, kuhisee koko ajan ympärilläni, eikä minulla ole kykyä nähdä sitä. Mutta kun Valon ja varjon talo -teoksen avaa, voi astua näihin näkymättömiin todellisuuksiin, joissa havukantojäärä ja mustatäpläkiipijä elävät elämäänsä. Niillä on siihen aivan sama oikeus kuin meilläkin.

Mittarin toukka 20120

Auringon siivittämä valon ja varjon leikki muuntuu taianomaiseksi, kun huoneen ikkunat peitetään mustalla muovilla, johon leikataan vain pieni reikä. Saman tien pihapiiri livahtaa raosta ylösalaisin kääntyneenä huoneeseen, josta on tullut neulanreikäkamera, Camera obscura. Sen sisuksissa ulko- ja sisätila sulautuvat toisiinsa. Ero meidän ja muiden välillä katoaa, olemme yhtä luomakunnan kanssa.

Kikka Niittynen & Heikki Willamo: Valon ja varjon talo. Parvs. 2022. 216 s.