Jaana Seppänen: Maamme laulu

 Suurten mullistusten alkutahdit

Jaana Seppäsen todellisuuspohjainen romaani Maamme laulu vie keväiseen Helsinkiin vuonna 1904. Kirjailija tavoittaa ajan hengen, joka tällä hetkellä tuntuu pelottavan ajankohtaiselta.

 Elämä on sitä vapaampaa, mitä abstraktimmat ovat ihmisen harrastukset.

 

Vaikka Jaana Seppäsen romaanissa Maamme laulu (Aviador) vilahtelee historiasta tuttuja henkilöitä, hän huomauttaa kuitenkin, että mahdollinen yhteys heidän todellisiin tekoihinsa ja ajatuksiinsa on sattumanvaraista. 

Niin todentuntuisesti hän kuitenkin menneisyyden aikalaisia kuvaa, etten yhtään ihmettele, jos hän monesti osuu nappiin.

 Seppäsen perhe on saanut karjalaisille sukujuurilleen jalansijaa patriisitalon sisäsiivestä. Robert työskentelee kääntäjänä Venäjän kenraalikuvenööri Bobrikovin Senaatinlinnassa. Raskaana oleva vaimo Tilda tuskittelee ison mahansa kanssa ja harjoittelee palveluskunnan pitoa.

Tosin palvelusväki koostuu tällä hetkellä ainoastaan 13-vuotiaasta tytöntylleröstä Maikista. Hötsölän kylän tyttösellä on opittavaa niin palvelemisesta kuin suuren kaupungin ihmeistä. Lapsuuden ja nuoruuden rajamailla haahuilevan Maikin ajatukset heilahtelevat Kappelin kermaleivoksista päätä huimaavaan unelmaan ”omasta miehestä”.

Seppänen loihtii kepeällä siveltimellä todentuntuista ajankuvaa elämänmenosta keväisessä Helsingissä. Hän eläytyy täysillä ihmistensä tunteisiin, ajatuksiin ja askareisiin ensimmäisen sortokauden ikeessä. Venäläistämisoperaatioita riittää asetuksista karkotuksiin ja pidätyksiin.

 Asuntoihin, joissa useimmissa vain kylmä vesi juoksee, lieden korvaa priimuskeitin ja tarpeilla käydään pihanperän pikkulassa, voivat santarmit rynnistää milloin hyvänsä pidättämään kenet tahansa. Seppänen kuvaa elävästi suomalaisten monenmuotoista vastarintaa – niin tehotonta kuin tehokasta.

Tehokkaista toimijoista ylitse muiden nousee Konrad ”Konni” Zilliacus, maanpakoon karkotettu lakkautetun Nya Pressenin päätoimitaja. Konni pelaa menestyksellisesti ”šakkia” Bobrikovin kanssa. Neuvokkuutensa ansiosta hän tuntuu aina olevan siirron verran edellä diktaattoria.

Jaana Seppänen on helsinkiläinen
kirjailija ja kääntäjä.
Kuva: Ari Haimi

Konni jatkaa Tukholmassa ryssän kätyreiden paljastamista Fria Ord -lehdessä ja salakuljettaa maanalaista kiellettyä materiaalia Suomeen Itämerta halkovalla purrellaan. Apunaan hänellä on joukko suffragetteja, naisia, jotka vierailevat Tukholmassa ja palaavat huomattavasti lihoneena takaisin. Mitä he piilottelevat vaatteidensa kätköissä?

Maamme laulun henkilökatraaseen kuuluu myös nuori, synkkä Wennerström, Senaatinlinnan kopisti, jolla ”tuore viha tirsuaa napinlävistäkin”. Hän kuuluu heihin, joiden suuret suunnitelmat aktualisoituvat vain pääkopassa, toimen mieheksi hänestä ei ole.

Koska Wennerström epäilee Robertia ryssän kätyriksi, Maamme laulussa kiemurtelee myös omanlaisensa vakoilutarina. Tosin mikään ei voisi olla kauempana Robertin toimista ja ajatuksista. Työpaikallaan hän kokee olevansa orja, sorron välikappale, joka on pakotettu kääntämään Bobrikovin Suomelle kutomaa pakkopanssaria, järjettömiä armollisia määräyksiä.

Paraikaa hänellä on työn alla virkapukuasetus: Pahassa ilmassa käytettäköön mustalta tahi harmaasti vedenpitävästä kankaasta tehtyä levättiä, päällystakkia tahi viittaa kapuschongeineen sekä kamelinkarvasta tehtyä kaluunalla varustettua baschlikkia.

 Pakopaikan Robertin omalletunnolle ja ajatuksille tarjoavat omat muistiinpanot sekä Tolstoin Sodan ja rauhan käännöstyö. Avioelämä Tildan kanssa takkuaa, sillä kesken Robertille tärkeiden pohdintojen vaimon joutavuudet huushollinhoidosta tuskastuttavat.

Tolstoita lukiessa Robert on oivaltanut vapauden korkeimman sfäärin: älyllisen sisäisen elämän. Mutta niin se vaan on, että ainoastaan silloin kun on omine ajatuksineen ankarasti sidottu kirjoituspöytään, on ihminen täysin vapaa.

Seppäsen luoma romaanin ajankuva täydentyy kielellisellä monimuotoisuudella. Tilda opettaa Maikkia luetuttamalla hänellä Vänrikki Stoolin tarinoita: Myö ku puhutaa ni se o tällast, huomaat sie? Meiä puheenpars … ja nii sen pittääki olla, ett tää runo o iha toist kieltä, ko tää runo o meiä yhteisen hyvän ja kauniin ylistyst!

Eugen Schauman ampui Bobrikovin 16.6. 1904.
Tuntemattoman tekijän piirros.

Vaikka vihollinen on yhteinen, samaa ”Maamme laulua” eivät eripuraiset suomalaiset eivätkä suomenruotsalaiset kuitenkaan laula. Skismoja ja erimielisyyksiä niin kielikysymyksessä kuin politiikassa puidaan kabineteissa ja kuorojen piireissä. Sääty-yhteiskuntakin kukoistaa, vaikka juhlapuheissa muuta väitetään.

Parhaillaan käynnissä olevaa Venäjän Japanin sotaa Venäjän ministerivaltiosihteeri von Plehwe kutsuu ”pieneksi sotilaalliseksi manööveriksi”. Hänen mukaansa Venäjä tarvitsee ”pientä ja voittoisaa sotaa vallankumouksen ehkäisemiseksi”. Nämä mietteet kalskahtavat pelottavan ajankohtaisilta, sillä näinhän tämän päivän diktaattori Putinkin ajattelee.

Seppäsen välitön tyyli kirjoittaa imee mukaansa kevään 1904 tapahtumiin ja houkuttaa vertaamaan mennyttä ja nykyisyyttä toisiinsa. Paljon on edistytty tieteessä ja tekniikassa, mutta muuttuuko ihminen? Kuinka paljon pahaa ja tuhoa täytyy paiskautua ihmiskunnan silmille ennen kuin kurssi muuttuu?  Sen vain aika näyttää.

Jaana Seppänen: Maamme laulu. Aviador Kustannus. 2022. 349 s.