Édouard Louis: Muutos: metodi

”Kirjoitin ollakseni olemassa”

Éduad Louis’n vereslihainen tunnustusromaani Muutos: metodi paljastaa yhteiskunnallisen eriarvoisuuden raadolliset kasvot. Pääseekö köyhyyden, homottelun ja väkivallan piinaavista muistoista eroon muuttumalla ja pakenemalla?

Onko minut tuomittu toivomaan aina toisenlaista elämää?

Eddy Bellegueulle tietää jo kymmenvuotiaana, mitä sana yhteiskuntaluokka tarkoittaa. Kun luokkatoverit availevat lounaspakettejaan ruokatunnilla, hänellä ei ole mitään syötävää. Köyhässä työläisperheessä rahat ovat tyystin lopu, eikä kotona ole ruokaa.

Hänen itseinhoaan ja häpeäänsä pahentaa toinenkin asia, jolle hän ei voi mitään. Onko se homo tai jotain? kylällä supistaan. Pahoinpitely ei ole vain henkistä vaan myös fyysistä. ”Muistan ne iskut vatsaan, muistan kivun pään iskeytyessä tiiliseinään”, hän on aiemmin kirjoittanut.

Kun Eddy löytää repustaan lapun: Kuole homo! hän ymmärtää, ettei ole muuta mahdollisuutta kuin paeta, lähteä pois pohjoisranskalaisesta tuppukylästä. Kostaa nöyryytykset menestymällä, näyttämällä, että on parempi kuin piinaajansa.

Se ei ole helppoa. Kokemuksistaan ja ponnisteluistaan hän kirjoitti parikymppisenä kohua herättäneen autofiktiivisen romaanin Ei enää Eddy. Se nousi maailmanmaineeseen, käännettiin lukuisille kielille ja pelasti Édouardiksi nimensä muuttaneen Eddyn köyhyydestä.

Viidennessä teoksessaan Muutos: metodi (Tammi) Louis palaa niihin uhrauksiin, kokemuksiin ja ponnisteluihin, joiden pohjalta esikoisteos syntyi. Hän kertoo muodonmuutoksistaan, lukuisista yrityksistään aloittaa alusta ja vaihtaa maisemaa. Romaani on eräänlainen analyysi hänen ”metodinsa” vaatimasta sinnittelystä ja sen seurauksista.

Eddy on oppinut teeskentelemään yrittäessään olla kuten muut. Niinpä hän näyttelytaitojensa ansiosta pääsee läheisen Amiensin kaupungin taidelukioon. Se on lähtölaukaus uuteen elämään. Hän tutustuu Elenaan, josta tulee hänen sydänystävänsä ja mentorinsa.

Elenan pikkuporvarillinen perhe ottaa hänet huomaansa, tutustuttaa kirjallisuuteen, elokuviin, teatteriin, avaa hänelle ennen kokemattoman maailman. Eddy opettelee uuden aksentin, naurun, elekielen, muuttaa nimensä Éduardiksi, matkii Elenaa. Elämästä tuleyhtä harjoittelua ja pinnistelyä, kun hän rakentaa itseään uusiksi hävittääkseen merkit työläistaustastaan ja homoudestaan.

Lapsuuden kotitalo.

Vierailut kotona vaivaannuttavat, sillä hänellä ei ole enää mitään yhteistä puhuttavaa köyhien, sivistymättömien vanhempiensa kanssa. Lopullinen välirikko tulee hurjasta riidasta äidin kanssa: huutoa, molemminpuolisia syytöksiä ja lyöntejä. Miksi synnyin tähän perheeseen!

Louis vuodattaa sielunsa syöverit kirjansa sivuille. Uusi teos on monisyisempi ja pohdiskelevampi kuin vimmainen esikoinen. Aika on antanut perspektiiviä menneeseen, jota hän nyt tarkastelee ymmärtävämmin, useammasta näkökulmasta. Välillä hän siirtyy kertojaksi, kommentoi ja tarkkailee itseään. Myöntää monesti valehdelleensa.

Louis rakentaa teostaan kohtauksista, muistin sirpaleista ja kuvitteellisista keskusteluista isänsä, Elenan ja peilikuvansa kanssa. Osista syntyy silti yhtenäinen kertomus, jonka intiimi, välitön tunnelma saa lukijan sympatiat puolelleen. Lotta Toivasen suomennos soljuu yhtä vaivattomasti kuin aiemmin. Hän muuttaa kielirekisteriä hienovaraisesti puhujan ja tilanteen mukaan.

Kun Éduard pyytää äitiään menemään ulos tupakoimaan, hän katsoi minua kuin mielenvikaista ja sanoi: Kuka tää idiootti luulee olevansa, omassa huushollissani teen just niinku lystään.

Édouard Louis'ta on kuvattu yhdeksi suku-
polvensa tärkeimmäksi kirjailijaksi.
Kuva: John Foley / Tammi

Éduard on Amiensissa edelleen itsensä vanki, häpeää ja vihaa homouttaan. Jos olinkin yrittänyt valehdella itselleni ja sinulle, asiasta ei ollut mitään epäilystä, hän kirjoittaa kuvitteellisessa kirjeessään isälleen. Lopulta hänen miehennälkänsä kasvaa liian suureksi.

Futismatsissa hän ihailee pelaajia: Katselin heidän reisilihaksiaan ja peniksen pullistumaan shortsien alla kun he juoksivat kentällä ja toivoin, että he olisivat painaneet kasvoni haaroihinsa.

Éduardille avautuu jälleen uusi maailma. Hänen harhailunsa öisillä kaduilla johtavat seksikohtaamisiin tuntemattomien miesten kanssa. 

Amiens on kuitenkin liian lähellä kotikylää niin maantieteellisesti kuin henkisesti. Sen kahlitseva ote tuntuu vahvana, hänen on päästävä kauemmas.

Kun hän tapaa tunnetun kirjailijan, Didier Eribonin, hän päättää tehdä saman kuin tämä nuorena: muuttaa Pariisiin ja ryhtyä kirjailijaksi. Éduard ei ole koskaan kuullutkaan École normale supérieurista, mutta hän tajuaa, että pääsy sinne olisi väylä Pariisiin. Häntä ajaa unelmasta toiseen pohjaton epätoivo ja rajaton toivo.

Hurja luku-urakka – Pierre Bourdieu, James Baldwin, Émile Durkheim, Marguerite Duras, Erving Goffman, Jaques Derrida, Assia Djebar, Patrick Chamoiseau, Simone de Beauvoir – avaa opinahjon ovet, mutta kirjan teko ei hänen lukuisista yrityksistään huolimatta onnistu.

Hän saa aikaan vain huonoja jäljitelmiä ihailemiensa kirjailijoiden teoksista. Häntä himoitsevat rikkaat suojelijat sen sijaan tutustuttavat hänet Pariisin suurporvareiden ja aatelisten ylelliseen elämään ja vievät hänet viikonloppumatkoille ulkomaille.

Vieraillessaan eronneen isänsä luona ja nähdessään hänen puutteen ja syrjäytymisen tuhoaman kehonsa ja surkeat olonsa ristiriita jääkarjunnahkasohvan ja satojen eurojen arvoisten viinipullojen välillä kodissa, jossa hän edellispäivänä vieraili, huutaa sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta.

Vaikka Éduard on edellisenä iltana nauttinut juhla-aterian ja juonut samppanjaa rakastajansa kustannuksella luksusravintolassa, aamulla hänellä ei ole mitään suuhunpantavaa pienessä opiskelija-asunnossaan. Surullisen tuttu tilanne lapsuudesta. Rahahuolet painavat ja ajavat hänet myymään seksiä.

Yksityiskohta Timo Ryhäsen maalauksesta.

Nöyryyttävä seksinmyyntiyritys murtaa viimein hänen mielensä padot. Éduard tajuaa, ettei voi enää teeskennellä ja salata surkeaa lapsuuttaan muilta eikä itseltään. 

Hän ei enää voi kieltää kaikkea sitä, mikä on ajanut hänet tähän ahdistavaan tilanteeseen, jahtaamaan unelmia ja tavoittelemaan onnea, joka etappi etapilta siirtyy yhä kauemmas.

Hänen on vangittava menneisyytensä tekstiin ja kirjoitettava piinaava lapsuus pois itsestään. Prologissaan hän kuitenkin epäilee, onnistuuko tämä. Kenties lapsuudesta kirjoittaminen vahvistaakin vain sen valtaa ja vaikutusta elämässäni, olen ehkä jäänyt ansaan – en tiedä.

Joka tapauksessa kirjoittaessaan lapsuudestaan hän löytää oman äänensä. Käsikirjoitus ei kustantajia kuitenkaan innosta, sillä he eivät usko, että Louis’n kuvaama köyhyys ja väkivalta olisivat Ranskassa enää mahdollisia. Viimein eräs järkyttynyt kustannustoimittaja lupaa julkaista alkujaan Eddy Bellegueullen elämä ja kuolema -nimisen teoksen.

Louis’n ei tarvitse enää pelätä köyhyyttä eikä kadulle joutumista. Ei enää Eddy tuo hänelle mainetta ja rahaa, hän on vihdoin kirjoittanut itsensä näkyväksi. Hän ostaa unelmiensa asunnon Pariisista, matkustelee. Mutta hän ei kuitenkaan tunne onnea saavutettuaan vihdoin tavoitteensa.

Onko hän matkallaan maineeseen polttanut liian monia siltoja, hylännyt liian monia ystäviä, käyttänyt heitä astinlautanaan pyrkiessään eteenpäin? Onko muutoksen vaatiman metodin hinta ollut liian kova? Édouard Louis haluaisi palata ajassa taaksepäin. Hän ei enää tunne vihaa eikä halua kostaa. Lapsuuden syövereistä alkaa viimein nousta esiin hyviäkin muistoja. Kenties silloin on aika sanoa lopulliset jäähyväiset Eddy Bellegueullelle.

Édouard Louis: Muutos: metodi. Tammi, 2023. 265 s.

(Changer: méthode). Ranskasta suomentanut Lotta Toivanen.

Timo Ryhäsen maalauksia Vision, Feelings, Beings -näyttelyssä Galleria Katariinassa 13.8. saakka