Hannu Mäkelä: Krimiturkkinen karhu – Venäjää kotikäyttöön

Kurkistus krimiturkin sisälle

Hannu Mäkelän tositarinat tavallisten venäläisten arjesta tuovat itänaapurit iholle. Ruohonjuuritasolta sujahdetaan sujuvasti venäläisten klassikkokirjailijoiden seuraan pohtimaan elämän peruskysymyksiä.

Kun Finlandia-palkittu, tuottelias kirjailija Hannu Mäkelä meni naimisiin venäläisen naisen kanssa, hänelle jo vuosikymmenten varrelta tuttu maa tuli entistä läheisemmäksi. Mäkelästä tuli osa venäläistä sukua – niin hyvässä kuin pahassakin.

Lentokoneita putoaa, journalisteja, poliitikkoja ja entisiä vakoojia kuolee oudoissa olosuhteissa. Krimi on miehitetty ja Itä-Ukrainassa käydään sotaa. Karhu on vetänyt krimiturkin ylleen, eikä Putinin jyrähtelevin lausuntojen mukaan aio sitä milloinkaan riisua. Ei ihme, että Venäjää katsotaan nyt karsaasti monelta suunnalta.

Ymmärtäen ja ongelmat tiedostaen sujuva kynänkäyttäjä tarjoaa lukijalle kirjassaan Krimiturkkinen karhu (Kirjapaja) monipuolisemman kuvan Venäjästä antamalla paikallisten ystäviensä kertoa näkemyksiään.

Lempeällä huumorilla hän kirjaa myös omia kokemuksiaan. Ja mitenpä muutenkaan: ”Tragikomedia on tavanomaisimman lajityypin nimi tässä maassa.”

Värikkäitä variaatioita arjen sankareista kirjassa piisaa, sillä: ”Onhan niin, että naapurissa mahdottomatkin kuviot toimeentulossa ja elämisessä jäävät jokaisen ihmisen ikiomille harteille. Muuta hän tuskin omistaakaan.”

Kuilu rikkaiden ja köyhien välillä on maassa aina ollut ja pysyy. Tilanne ei Neuvostoliiton ajoista ole juuri muuttunut. ”Jo tuolloin yläluokalla tässä luokattomassa yhteiskunnassa pyyhki hyvin.”

Arki on ankaraa, mutta myös hyvää elämää löytyy, kun sen oikein oivaltaa. Helteisen Sotshin palmujen katveesta siirrytään Mäkelän lempikaupunkiin Pietariin. Suolle perustetun Pohjolan Venetsian kaduilla ja kujilla voi ihailla romanttista arkkitehtuuria, Kapella ja Filharmonia tarjoavat ilta toisensa jälkeen klassisen musiikin elämyksiä. Ja sillat Nevan yli nousevat joka yö tunnollisesti vuorotellen ja päästävät juhlavalaistut alukset lipumaan kohti Laatokkaa.

Näissä tunnelmissa on hyvä hypätä Hannu Mäkelän seurassa kiesien kyytiin jäljittämään venäläisiä klassikkokirjailijoita. Ensimmäisenä tapaamme hänen idolinsa Anton Tsehovin, jota nykyään pidetään novellin ja näytelmän uudistajana.

Yksi hänen kertomuksistaan, Aro, on meille molemmille ylitse muiden. ”Alussa se oli minulle vain matkaa kuvaava yksinkertainen tarina, lopulta itse elämä. Muistelen, että jopa Antti Hyry, kirjallisuutemme suuri klassikko, piti Aroa Tsehovin parhaana kertomuksena.”

Saamme myös pätevän määritelmän klassikkokirjalle: ”Klassikko on kirja joka ei koskaan lopeta sanomasta sitä mitä sillä on sanottavaa.” Klassikko kestää aikaa, ja kuten Mäkelä huomauttaa, vaikka sen kuvaama maailma on kauan sitten kadonnut, klassikko itse ei ole hetkeäkään vanhentunut. Älylaitteita tulee liukuhihnalta, Tsehov tarvitsi vain palan paperia ja kynän luodakseen maailmoja, jotka me tunnistamme.

Tämä pätee myös lempikirjoihin. Niihinkin voi aina palata, avata mistä kohdasta tahansa, ja ne heräävät henkiin. Vaikkei niihin olisi vuosiin tarttunut, pelkästään tieto niiden läsnäolosta oudosti rauhoittaa. Niin vahva on kirjallisuuden lumo.

Hannu Mäkelä nimitettiin taiteen akateemikoksi vuonna 2016.
Finlandia-palkinnon hän voitti vuonna 1995.

 Krimiturkkista karhua lukiessa tuntuu kuin istuisi hämärtyvää iltaa höyryävän teelasin äärellä Hannu Mäkelän seurassa pohtimassa maailmanmenoa ja elämän tarkoitusta. Vastauksia ei tarvita, sillä kuten Mäkelä kirjassaan toteaa: ”kirjailijan tehtävänä ei ole antaa vastauksia, vaan kuvata ja herättää kysymyksiä.” Tämän Mäkelä taiten tekee sympaattisessa kirjassaan.

Hannu Mäkelä: Krimiturkkinen karhu – Venäjää kotikäyttöön. 

Kirjapaja, 2018. 187 s.

Hannu Mäkelän sivut.