Ia Genberg: Yksityskohdat

Yksityiskohdista syntyy elävä omakuva

Ia Genberg luo August-palkinnon voittaneessa romaanissaan Yksityiskohdat tunnistettavan muotokuvan maailmaan heitetystä ihmisestä. Tekevätkö muut meistä sen, kuka me olemme?

Kaiholla, tarkasti ja hiljaisella huumorilla höystetysti Ia Genberg kirjoittaa näkyväksi ne sirpaleet, joista ihminen rakentuu ja antaa äänensä soida kirkkaana, perusteli August-palkintoraati valintaansa.

Ia Genbergin romaanin Yksityiskohdat (Johnny Kniga) minäkertoja makaa viruksen nostattaman kuumeen kourissa. Hän hapuilee luettavakseen Paul Austerin New York -trilogian hyllystään. 

Sen nimiösivulle on kuulakärkikynällä riipustettu 29. toukokuuta 1996: ”Suukkoja (mieluiten huulillesi), Johanna”. Lohdutuksen sanat upottavat hänen houreisen mielensä menneeseen.

Kirjan saadessaan hän virui malarian piinaamana. Kuumeisena tuntuu usein kuin aika poimuttuisi, ja niissä poimuissa pääsen itseni luokse, kahdenkymmenenneljän vuoden taakse. 

Aika-avaruuden laskoksissa kronologia menettää merkityksensä, ja voimme matkailla vapaasti muistojemme sokkeloissa.

Genbergin romaania voisi tässä mielessä verrata Annie Ernaux’n Nobelilla palkittuun teokseen Vuodet. Sen päähenkilö kokee toisinaan olevansa useammassa päällekkäin väreilevässä elämänsä hetkessä: siinä ajassa nykyhetki ja menneisyys asettuvat päällekkäin, sekoittumatta, siinä ajassa hänessä ovat hetken aikaa olemassa kaikki hänessä joskus olleet olomuodot.

Genberg antaa minäkertojan muistojen pulpahdella vapaasti hänen mielensä pinnalle ja houkutella muassaan muita unohduksissa olleita mielikuvia alitajunnan syövereistä. Genberg on kertonut, että vaikka teoksessa on myös hänen omakohtaisia kokemuksiaan, Yksityiskohdat ei silti ole omaelämäkerta.

Jo ennen tarmokasta Johannaa, jolla oli ”homma hanskassa” kertojalla oli suhde täysin vastakkaiseen persoonaan, Nikiin, ”joka oli eräänlainen seikkailu, jatkuvasti liikkeessä pysyvä draama”. Kertoja majoittuu Nikin sotkuisen yksiön nurkkaan patjalle, jonka jalkopäähän hän sijoittaa maallisen omaisuutensa: kaksi pahvilaatikollista täynnä kirjoja ja vaatteita.

Ia Genbergin Yksityiskohtien käännös-
oikeudet on myyty jo 28 maahan.
Kuva: Sara Mac Key

Kirjat olivat Nikin murjussa ramppaavalle porukalle yhteisiä. Ne ruhjoutuivat reissuissa ja vettyivät kylpyhuoneen lattialla, niitä lainailtiin eikä koskaan palautettu. 

Mutta niitä luettiin, niistä keskusteltiin ja väiteltiin kiivaasti samean kotiviinin siivittäminä pitkiksi venähtäneinä iltoina.

Yksityiskohdat tapahtuu pääosin 1980-1990-luvuilla. Todentuntuinen ajankuva synnyttää nostalgisia muistoja meissä tuon ajan riennoissa mukana liehuneissa. 

Silloin emme olleet, päinvastoin kuin nykyään, joka hetki saavutettavissa, olimmepa missä päin maailmaa tahansa. Kännyköiden virkaa toimittivat kirjeet, lankapuhelimet ja puhelinvastaajat. Hätätilassa puhelinkopit. Oi noita aikoja!

Minäkertoja opiskelee, mutta kurssit jäävät kesken, hän ei mene tentteihin, vaan tekee sen sijaan hanttihommia. Hän yrittää kirjoittaa, mutta laihoin tuloksin, koska ei saa ajatuksiaan virtaamaan mielestään paperille. Kirjoitettavaa hänellä kyllä olisi, sillä hänen tarkka silmänsä poimii yksityiskohtia ympäristöstä ja ystävistä armottoman selvänäköisesti.

Kun Nikillä on meneillään jo uusi romanssi, kertoja lausuu siitä mielipiteensä: Heidän suhteensa vaikutti sen sortin rakastumiselta, jota piti esitellä koko maailmalle, se oli olemassa vain silloin kun muut olivat katsomassa… Jaana Nikulan käännös välittää kertojan äänen aidosti ja uskottavasti suomeksi.

Pieni romaani, 159 sivua, jatkaa matkaa mielessäni. Kertomuksen merkityksillä ladatut lauseet pysäyttävät minut tuon tuosta miettimään lukemaani ja upottavat minut omiin variaatioihini Genbergin säveltämään teemaan. Aivan kuin muistoni kävisivät vuoropuhelua kertojan kokemusten kanssa.

Nikin kaltainen toinen ihmispyörremyrsky, chileläinen Alejandro, sekoittaa jälleen kertojan pakan. Hänen sen hetkinen kumppaninsa, eduskunnassa työskentelevä Kristian, ja heidän Årstan kotinsa saavat jäädä, kun tanssija Alejandro ottaa näyttämön haltuunsa: ”hän luovutti vartalonsa musiikin käyttöön, niin että rytmi sai fyysisen muodon..” Psykedeeliset mömmöt siivittävät hänen koreografioitaan.

Saku Santeri Heinosen "Horisontti ei aina minua rauhoita".

Kun kertoja yrittää turhaan tavoitella yllättäen kadonnutta tanssijaansa, Alejandron bändikaveri Jens kohauttaa olkiaan: ”Jotkut ovat sellaisia”, hän sanoi, ”he vain käväisevät toisten elämässä”. Lyhyt suhde, kuin hengenveto, jättää kuitenkin lähtemättömän muistijäljen kertojan tajuntaan. Monestakin syystä…

Genberg esittää kertojansa suulla kiinnostavan ajatusleikin. Eihän minuus mitään muuta olekaan, tai niin kutsuttu ”minuus”, kuin se mitä jää jäljelle muista. Siinä on kai suhteidemme ydin ja siksi ne eivät tavallaan koskaan pääty.

Aika on taltioitunut meihin ja ”siirtää ohuita kulissejaan syrjään”, kun menneet tapahtumat ja ihmiset nousevat mielemme pinnalle. On totta, että aika, ympäristö, ihmiset, kulttuuri, kokemukset ja rakkaudet muokkaavat meitä. Mutta onko tässä sittenkään kaikki?

Yksityiskohdat haluaa kertoa meille, että elämä on joka hetki silmiemme ja kättemme ulottuvilla tässä ainutlaatuisessa maailmassa. Kunhan vain malttaisimme pysähtyä tarkkailemaan ohi lipuvia hetkiä ja yksityiskohtia, joista elämämme lopulta koostuu.

Ia Genberg: Yksityiskohdat (Detaljerna). Suom. Jaana Nikula. Johnny Kniga. 159 s.

Saku Santeri Heinosen näyttely Elefanttimiehen unet Eva International Art Galleryssa 27.8.2023 saakka.